Kainuu

Kainuun nähtävyydet

Elämyksellinen Kainuu tunnetaan jylhistä, mahtavista erämaistaan, jossa voi rauhassa tutustua luonnon antimiin, marjastaa ja sienestää sekä samalla tavata upeita metsän eläimiä. Kainuusta löytyy vehreitä kansallispuistoja, kanjoneita, vesiputouksia, jotka tarjoavat ainutlaatuiset mahdollisuudet huikeisiin luontoaktiviteetteihin, kuten melontaan, patikointiin ja pyöräilyyn.

Kainuu tarjoaa uskomattoman upeita elämyksiä sekä kotimaisille että kansainvälisille luontomatkailijoille.

Kajaani

Matkailijan kannattaa aina tutustua myös Kainuun pääkaupunkiin, eli Kajaaniin. Kuuluisa ja nostalginen Kainuun linna on esillä moniin Kainuuseen liittyvissä kertomuksissa ja muisteloissa. Kajaanin linnaan lähetettiin

Ruotsin vallan aikana kruunun vihollisia miettimään omaa ideologista ajatteluaan. Linnasta on nykyisin jäljellä vain rauniot, mutta paikka vetää silti

matkailijoita vuodesta toiseen. Upea elämys on myös Suomen hienoimpiin nähtävyyksiin kuuluva puinen jugendrautatieasema sekä mahtava, kahdeksan metriä korkea, presidentti Urho Kekkosen muistomerkki nimeltään Suuri aika. Muistomerkki kertoo ajan kulusta tapahtumineen, ja näyttää ulkoisesti mutkalle väännetyltä trumpetilta.

Kajaanin raatihuoneella toimii kalevalalaista perinnettä vaaliva Lönnrot-keskus, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Paikka on nimetty Elias Lönnrotin mukaan, joka on toiminut opettajana Kajaanissa.

Paltaniemen kuvakirkko

Oulujärven rannalla, Kajaanissa sijaitsee nostalginen Paltaniemen kylä.

Vuonna 1726 valmistuneessa Paltaniemen kuvakirkossa olevan alttaritaulun kerrotaan olevan Suomen ensimmäisen, kuuluisan naismaalarin, Margareta Capsianin käsialaa.

Kajaanista löytyy myös kansallisrunoilija Eino Leinon kotitalon mukaan tehty

täydellinen kopio runoilijan lapsuudenkodista. Oikea kotitalo purettiin jo

vuonna 1972. Eino Leino -talossa toimii vuosittain kesäteatteri ja paikanpäällä on myös erilaisia näyttelyitä ympäri vuoden.

Kajaanin ylpeys on Suomen kansallisherkku ruisleipä, ja kainuussa se on todella ainutlaatuista, sillä Suomen parasta ruisleipää leipoo Leipomo Pekka Heikkinen & Kumpp. Leipomo toiminta alkoi 1920-luvulla, ja leivät paistetaan nostalgisen perinteen mukaan aidossa koivuhaloilla lämmitettävässä puu-uunissa.

Kainuu toivottaa matkailijan lämpimästi tervetulleeksi Sotkamossa sijaitsevaan perinteiseen loma- ja urheilukeskukseen Vuokattiin. Vuokatti on kansainvälisesti suosittu hiihtokohde ja Kainuun näyttävä, maisemallinen ylpeys.

Vuokatin palveluihin kuuluvat kylpylöiden klassikko Katinkulta ja tunnettu laskettelukeskus lumilautailutunneleineen. Paikka on avoinna

ympäri vuoden.

Kesällä Vuokattiin matkaavan kannattaa suunnata Kainuun Phukettiin, joka tarjoittaa komeaa Sotkamossa sijaitsevaa Hiukan hiekkarantaa. Hienohiekkainen uimaranta sopii hyvin erityisesti lapsiperheille. Paikka sijaitsee aivan Sotkamon keskustassa.