Oulussa järjestetään maailman pohjoisin irkkufestivaali

Oulussa on järjestetty 12 vuotta maailman pohjoisin irkkufestivaali ja samalla pohjoisen Euroopan tunnetuin irlantilaisen kulttuurin tapahtuma. Festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2006. Siitä on tullut niin suosittu, että sinne haluavat jopa maailmanluokan tähdetkin esiintymään.

Festivaalin perustaja on amerikkalainen Brent Cassidy, jolla kuitenkin on irlantilaiset juuret. Brent soitti aikoinaan irlantilaista kansanmusiikkia ja pyysi paikallisia muusikoita soittamaan kanssaan. He soittivat ensin kerran kuussa, sitten kaksi ja lopulta he perustivat irkkumusiikkiyhdistyksen. Tästä luonnollisena jatkumona syntyikin maailman pohjoisin irkkumusiikkifestivaali, jokka on nyt erittäin suosittu ihan maailmallakin.

Brent Cassidy on asunut pitkään Suomessa ja hän puhuu sujuvasti suomea. Hän ei osaa oikein sanoa miksi suomalaiset ovat ottaneet näin hyvin vastaan tämän tyyppisen kansanmusiikin. Irlannin ja Suomen historiassa toki on paljon samaa ja maiden kansanmusiikeissa on jonkin näköinen yhteys. Useat suomalaiset kansanmuusikoita saattavat soittaa myös irlantilaista musiikkia. Jotain tuttua suomalaisten mielestä on siis irkkumusiikissa.

Aluksi the Irish Festival of Oulu keskittyi musiikkiin, mutta nykypäivänä se tarjoaa kaikenlaista kulttuurielämystä kuten vaikkapa teatteria ja tanssia ja sinne tuleekin kaikenlaiset osaavat artistit esiintymään.

Festivaalilla on hyvä maine ulkomailla ja sinne onkin helppo saada maailmalta bändejä ja artisteja. Muusikoiden lisäksi festivaaleille on helppoa houkutella muun muassa merkittäviä elokuvia ja teatteriesityksiä. The Irish Festival of Oulussa järjestetään myös soitintyöpajoja ja yhdistys järjestää tämän lisäksi tapahtumaviikolla viikonloppukursseja irlantilaisen tanssin parissa. Irlantilainen tanssi on Irlannissa suosittu ajanviettotapa.

Jos The Chieftains tulee Ouluun festareille keikalle, niin se on todella iso saavutus tapahtumalle. Bändi on maailman paras irkkubändi ja se onkin voittanut Grammy-palkinnon kuusi kertaa ja on samalla tunnetuin kelttimusiikkiyhtye maailmalla. Bändi olikin soittamassa pari vuotta sitten Madetojan salilla.

13. festivaali lähti juuri käyntiin ja tapahtuma on viisipäiväinen. Esiintyjiä on paljon, muun muassa Moxie joka soittaa irlantilaista nykymusiikkia uudella tavalla, trio Dubhlinn, jolla on villejä improvisaatioita ja konsertin aloittivat Jeremy Spencer ja Sean Leahy. Festivaali päättyy sunnuntaina 7.10 päätösjameihin, jotka järjestetään St. Michael Iristh Pubissa.