Pohjois-Karjala, kulttuuria ja erämaata itärajan tuntumassa

Pohjois-Karjala on Suomen itäisin maakunta. Se on myös yksi Suomen parhaista luonto- ja kulttuurimatkakohteista. Pohjois-Karjalan 13 kunnasta kaupunkeja ovat Kitee, Lieksa, Nurmes, Outokumpu ja maakuntakeskus Joensuu. Joensuu Sijaitsee Pyhäselän rannalla Pielisjoen suulla, ja kaupungin alueella asuu noin 76 000 ihmistä. Koko Pohjois-Karjalassa on asukkaita noin 164 000, ja Pohjois-Karjalan seutu on kokonaisuudessaan muuttotappioaluetta.

Pohjois-Karjalalla on kuitenkin runsaasti tarjottavaa luonto-, hyvinvointi- ja kulttuurimatkailun alalla. Maakunnassa sijaitsee muun muassa Suomen ehkä ikuistetuin maisema Kolin kansallispuistossa. Maisema on luonnossa liikkujien, vaeltajien ja taiteilijoiden rakastama, ja innoittanut aikoinaan Eero Järnefeltiä ja Juhani Ahoakin. Vaarojen huipuilta avautuvat huimaavat maisemat Pieliselle, Ukko-Kolin huipun ollessa 253 metriä Pielisen pinnan yläpuolella.

Kolin kansallispuistoon kuuluvat myös lukuisat luonnonmukaiset ahot, ja jälkiä vanhasta asutuksesta on nähtävissä kivijalkoina, nauriskuoppina jne. Osaa vanhasta ympäristöstä hoidetaan perinteisin menetelmin kaskeamalla ja laiduntamalla niillä suomenlampaita ja suomenkarjaa. Kolin alueella on eri mittaisia vaellusreittejä, joista osa hyvinkin vaativia suurista korkeuseroista johtuen. Reittien varrelta löytyy satavuotista luonnontilaista metsää, lehtoja, putous ja muun muassa salaperäinen pirunkirkko, rakoluola, johon vaeltaja kulkee omalla vastuullaan.

Joensuu tarjoaa kulttuuria moneen makuun: Kesätapahtumista suurin on Ilosaarirock, joka keräsi tänä vuonnakin 65 000 kävijää. Kolmipäiväisen rock-festivaalin järjestää elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuusikot ry, ja osa tuotosta menee pohjoiskarjalaisen elävän musiikin tukemiseen. Ilosaarirock on järjestetty jo vuodesta 1971, ja alunperin paikkana oli Joensuun keskustan liepeillä Pielisjoessa oleva Ilosaari. Nykyisin Ilosaaressa järjestetään varjofestivaali Ilovaarirock, joka on pienempi ja enemmän Rock´n´rollin alkulähteiltä ponnistava tapahtuma. Myös tämä tapahtuma on vuosien mittaan laajentunut niin, että saari täyttyi tänäkin vuonna juhlijoista äärimmilleen.

Joensuun kaupungintalo Musiikki on muutenkin tärkeä osa kulttuurielämää Joensuussa. Veljekset Ismo Alanko (Hassisen Kone) ja Ilkka Alanko (Neljä Ruusua) ovat rocktaivaan kiintotähtiä ja tunnetuimmat Joensuulaiset. Myös yliopisto ja muut oppilaitokset ovat osaltaan luoneet Joensuusta kulttuurikaupunkia. Itä-Suomen yliopistossa on useita perinnetutkimuksen ja humanististen alojen sekä taiteisiin liittyvien alojen koulutuslinjoja ja Karelia-ammattikorkeakoulussa on muun muassa kuvataiteen, grafiikan, käsityön ja media-alan koulutusohjelmia. Lisäksi kaupungissa on konservatorio ja kuvataideoppilaitos.

Pohjois-Karjalan lukuisissa kylpylöissä ja lomakeskuksissa löytyy perheille sopivaa, liikunnallista ja luontokeskeistä lomatarjontaa, pohjoiskarjalaisen keittiön herkkuja unohtamatta.